Pääkäyttäjä Suomen Kulttuurirahastolle

Juhola auttoi Suomen Kulttuurirahastoa löytämään Lahden Tietoporttiin uuden pääkäyttäjän

 

Lahden kansanopiston säätiö on Suomen Kulttuurirahaston omistaman Lahdessa Saimaankatu 11:ssa sijaitsevan Tietoportti-kiinteistön uusi päävuokralainen. Ensimmäisessä vaiheessa Tietoporttiin muuttavat Vapaan akatemian taidekoulutukset (elokuva ja video, kuvataide, kuvitus ja graafinen viestintä, valokuvaus ja visuaalinen viestintä) sekä tiedekoulutukset (kasvatustiede, psykologia, ravitsemustiede ja terveystiede), jotka pääsevät aloittamaan lukuvuoden 2020-21 uusissa tiloissa. Kansanopiston maahanmuuttajakoulutukset ja ammatillinen koulutus siirtyvät nykyisistä Sammonkatu 8:n vuokratiloista Tietoporttiin kesällä 2021. Kaikkiaan Lahden kansanopisto vuokraa kiinteistöstä noin 2500 m2.

Lahden kansanopisto kävi neljän vuoden aikana läpi yli 20 eri kohdetta. Niistä Tietoportti osoittautui sopivimmaksi. Koulutuskäyttöön vuonna 1992 valmistuneet tilat muuntuvat kohtalaisen vähin muutostöin opiston tarpeisiin. Suomalaisen kulttuurin päivänä allekirjoitetussa vuokrasopimuksessa kohtaavat myös sopijaosapuolten yhteinen arvomaailma ja sivistykselliset tavoitteet. ”Molempien yhteisöjen pyrkimyksenä on edistää tasa-arvoa ja yhteiskunnan eheyttä sekä vahvistaa tieteen ja taiteen asemaa. Tämän tietäen on mukavaa asettua uusiin tiloihin”, kertoo rehtori Petri Pullinen Lahden kansanopistosta.

”Olemme Suomen Kulttuurirahastossa tyytyväisiä ja iloisia siitä, että Lahden Kansanopisto on päättänyt sijoittua Tietoporttiin. Rakennus on alun perin suunniteltu ja rakennettu tukemaan kouluttautumisen ja opetuksen edellytyksiä Lahdessa. Kun nyt nämä sivistykselliset tavoitteet saavat jatkoa Lahden kansanopiston vuokrasopimuksen myötä, emme voisi olla tyytyväisempiä. Itse vuokrausprosessin läpivienti sujui erittäin hyvin Juholan johtamana” -toteaa Suomen Kulttuurirahaston varainhoidosta vastaava asiamies Ralf Sunell.

Juhola toimi vuokrausneuvotteluissa Suomen Kulttuurirahaston edustajana vastaten vuokrausprosessista kokonaisvaltaisesti.

 

 

Lisätietoja:
Aleksi Aitala
CEO, Partner
040 773 9153
aleksi.aitala@juhola.com

Juhola helped the Finnish Cultural Foundation find a new main tenant for Tietoportti in Lahti

Carnegie muuttaa Allianz Real Estaten […]

Toimitilojen etävuokrauspalvelu Remote-Juhola lanserattu Juhola […]

Juhola solminut sopimuksen koko osakekannan […]

Menestyksekästä kehitystyötä Espoon Leppävaarassa   […]

Juhola auttoi Suomen Kulttuurirahastoa löytämään […]

Jälleen uusi Business Park Juholan […]

Matkalla kohti innovatiivisempia työpaikkalounaita!   […]

Juhola Asset Management on solminut […]

Juhola aloitti Opus Business Parkin […]

Juhola Asset Management laajenee Allianzin […]

Päättynyt tilikausi oli menestyksekäs Juhola […]

Vesa Lipsanen, DI Juhola Asset […]

Soprano Oyj Mannerheimintie 15 uudeksi […]

Juholan johtamissa Business Parkeissa loistava […]